keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Päivä kuvina 1

Luennolla

Yhä luennolla

Kevät tuo pyörät yliopistolle

Keli on mitä parhain


Sinistäkin pilkahtaa


Kamojen pakkaus alkanut


Uusi polvituki, kummasti maksavat, penteleet.


Fiksi omalla paikallaan, eteisessä


Kesälakin aika!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Neiti Kevät!

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Neiti Kevät

Enpäs tiedä mistä moinen kappale tuli mieleen, etenkin kun olen pikemminkin kuunnellut viimeaikoina tätä: Suicidal Tendencies (ja etenkin tätä versiota Institutionalized-kappaleesta: Black Velvet Flag – Institutionalized), mutta sopipahan otsikoksi.

Eilen tein nopean keväthuollon maastopyörään, paikkasin takarenkaan, putsasin ketjut ja rattaat; ja tänään pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään. Kadut ovat kosteat mutta lumettomat, joskin paikoin oli sohjoista lunta polveen saakka, jopa siinä määrin että autotkaan eivät päässeet etenemään. Ja kun Hämeenkadulla on jalkakäytävällä pyöräily talvella kielletty ajelin myös Hämeenkadun päästä päähän, kun menin Tullintorille. Hieman jännitti oudokseltaan huiskia bussien seassa, mutta Keskustori - Tullintori pyöräilyreitit ovat melko harvassa.

Fixiin ostin rikkoutuneen poljinhäkin tilalle ehjät, joskin muoviset häkit. Amerikkalaisissa temppuilupätkissä näkyvät sträppi-systeemit olisivat takuulla parempi ratkaisu, pitänee selvittää mistä moisia saisi tilatuksi. Onneksi sijoitus ei rahallisesti ollut mitenkään merkittävä.
Varuste osastolla tilasin KRNKY:n talvipyöräilylakin. Paketti tuli maksun jälkeen nopeasti postiluukusta. Lakki tuli näppärässä pussukassa joka saa uuden elämän työkalupussukkana! Mukava bonus. Lakki on hyvän ja jämäkän tuntuinen, ja suojaa hyvin päätä pyöräillessä muttei tunnu hiostavalta "normaalilakkina". Erittäin tyytyväinen asiakas, hinta ja laatu kohtaavat erinomaisesti.











Niin tyytyväinen, että tilaan takuulla ohuemman kesälakiksi.
Ehkä KRNKY:llä olisi ratkaisu myös poljinsträppeihin tulevaisuudessa?

tiistai 22. syyskuuta 2009

Tänään Autottoman päivän Critical Mass Tampereella, klo 17.00 Tullintorin edestä

Tänään Autottoman päivän Critical Mass, lähtö Tullintorin edestä klo 17.00.


Se on valmis!

Pyörä on viimein valmis. Tarkempaa selitystä lähitulevaisuudessa, mutta tässä kuva.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Pyöräilypäivä Yliopistolla

Tänä aamuna oli yliopistolla "pyöräilypäivä", oli pyörätohtoria ja pyörinpesupaikkoja. Mikä on hienoa!

Itselläni pääasiallinen motivaatio saapua paikalle oli tulla katsomaan työttömien kunnostamia pyöriä joita oli pihassa myynnissä. Tuumasin että voisin löytää jonkin kieputtimen käyttöpyöräksi jolla uskaltaisi lähteä terassille ilman, että kokoajan tarvitsisi kurkkia onko se vielä paikallaan ja jota uskaltaisin pitää pyörävarastossa enkä asunnossani / parvekkeella pitkäkyntisten varalta. Tai ehkäpä 80-luvun teräsrunkoinen käyräsarvinen tai jopa ratapyörä olisi päässyt myyntiin!

Odotukset olivat siis kovat. Saavuin paikalle melko myöhään, tilaisuus loppui jo kahdeltatoista, mutta myynnissä olevien pyörien rivi näytti olevan koskematon. Kiertelin letkan päästä päähän ja tihrustin hintalappuja. 100€ jääkäripyörästä?! En ole varma millä hinnoilla pyöriä esimerkiksi huutokaupoissa myydään, mutta parkkipaikalta tuskin kukaan ostaa pyörää tuolla hinnalla. Samoin hyvin kolhitun näköinen Jopo oli 100€. Rehellisyyden nimissä on mainittava että hiukan vanhempia "maastopyöriä" oli noin 50-70€ hintaluokassa.

Työlle ja vaivalle on tietenkin laskettava hintaa, samoin kuin osille jotka pyöriin on vaihdettu, mutta iso osa näytti käyneen läpi vain putsaus & rasvaus -operaation. Tätä tuki erääseen hintalappuun kirjoitettu "uudet ketjut".

Näin näppituntumalta olisi luullut että paikalle olisi kannattanut tuoda 20-40€ pyöriä ja myydä suurehko määrä. Kalliimpia (70-100€) pyöriä olisi kannattanut mainostaa etukäteen, että potenttiaaliset ostajat olisivat osanneet varata riittävästi käteistä kauppaa varten.

Saatan tietenkin olla täysin hakoteillä ja kaikki edullisemmat pyörät oli jo myyty, mutta tälläinen käsitys minulle jäi.

Muusta touhusta ei ole paljon sanottavaa, pyörätohtorille oli kovasti jonoa ja pesupaikoillakin oli aika vilske. Valitettavasti en ehtinyt jäämään turinoimaan ihmisten kera, enkä osallistumaan yhteislenkille kohti Hervantaa. Harmi sinänsä, moiset jutu ovat yleensä varsin viihdyttäviä. Ehkä sitten ensi kerralla.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Tanskalaispoliisit halaavat ja antavat kypärän

Vaihtoehto sakottamiselle ja varoituksille: positive reinforcement. Tanskalaispoliisit halaavat ja lahjoittavat kypärän.

Via BoinBoing


keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Pyöräfutis



Pyöräpoolo oli jo mielenkiintoista, mutta Denverin poijjaat pistivät paremmaksi: pyöräfutista! Lisää täältä: CycleJerks ja UrbanVelo.




edit: lisäilin tageja.